maanantai 29. tammikuuta 2018

Hyötyliikuntaa parhaimmillaan

Kävelen vielä päivänvalossa kohti navettarakennustani.
Lapioin hiukan lumikinosta edestä,
jotta saan työnnettyä isot puuovet auki.
Huomaathan lukijani,
että pihamaallani on myös sinun lumesi ;)


On aika hakea taas uusi puukuorma sisälle.
Kotini on vailla lämmitystä.


Lastaan puita ensin kuormalavalta neljä sylillistä ahkioon,
vedän ne kotiovelleni.
Kyykistyn, lastaan sylin täyteen puita,
ponnistan ja kannan puut sisälle.
Joka kerta tunnen, 
kuinka lihas vastaa.

Ja taas uusi samanlainen kuorma.

Viimeisenä vielä haen pönttöuunien puut
ja samalla vien 10l maaliastiat lämpimään kattilahuoneeseen.


Otan esille potkukelkan.
Potkuttelen roskapaikalle ja vien roskat.
Käyn tekemässä  samalla 4km:n potkukelkkalenkin.

Olen moittinut itseäni, kun en urheile säännöllisesti.
En käy salilla.
Kaikki käyvät salilla,
ja minä en.

Eilen lähdimme naapurini kanssa moottorikelkkailemaan.
Neljän vuoden tauon jälkeen hyppäsin kylmiltään kelkan selkään.
Olin varma, etten jaksa ajaa,
ja jos jaksan ajaa,
niin aamulla olen todella kipeä.


En ollut aamulla kovinkaan kipeä.
Miten se on mahdollista?
Ennen kun harrastin moottorikelkkailua,
olin todella jumissa.
Kävin vieläpä salilla.

Niin.

Sisustussuunnittelutyö on vaihtunut fyysiseen oikeasti kovaan työhön.
Olen töissä liikkeessä koko ajan.
Kannan maalipurkkeja, nostelen telineitä,
telaan, pensselöin, kiipeän, laskeudun,
kaadan, kumarran ja sitä rataa.

Tulen kotiin.
Kannan puita, kolaan pihaani.
Puuhailen yhtenään kodissani pieniä remontteja,
sahaan, naulaan, puran ja korjaan.


Kotini kylmenee parissa päivässä,
jos en lämmitä kahta isoa uunia.
Ei ole nykyajan sähkölämmitystä.


Hyötyliikunta pitää minut melkoisen hyvässä kunnossa.
Se pitää minut jopa paremmassa kunnossa, kuin koskaan aikaisemmin olen ollut.
Se ei ole pakkopullaa.
Sitä tekee enemmän kuin mielellään.


Oma elämäni on minun juoksumattoni.
Ja jos tuntuu, että pitää saada oikein tehokkaimmaista tehokkain hyöty,
päättää tyttö kaivaa pihamaan lumisimpaan kohtaan maahan asti ulottuvan kolon.
Voin sanoa, että hiki virtasi ja pulssi löi :D 
(anteeksi vähän huono kuvanlaatu).


Kuten voit lukijani päätellä,
ei aika Korpikuusessa vain pääse käymään tylsäksi.
Jos te koskaan mietitte, kun ajelette näiden syrjäkylällä olevien hiljaisten kotien ohi,
et mitä ihmettä he tekevätkään elämässään?
Täällä Korpikuusessa ollaan todellisia
ikiliikkujioita ja he tekevät enemmän kuin arvaattekaan <3


"Hanki itsellesi ilmalämpöpumppu, 
että pääset helpommalla".

Hanki itse,
en ole edes haluamassa helppoa elämää,
olen sen kerran kokenut ja se kerta riitti.

Sanna

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Elämäni vuosi 2018

Ajan autolla kotipihaani.
Annan auton olla käynnissä pitkän tovin, 
istuin hiljaa ja katson eteeni avautuvaa näkymää.
Pimeää taivasta vasten edessäni nousee uljaat upeat korkeat kuusivanhukset.
Kuuset huojuvat tuulessa hiljaa,
harkituin liikkein.
"Kestäkää vielä hetki" - kuiskaan ääneen.

Vanhat kuuset ovat raskaan tykkylumen peittäminä.
Yhden kuusen paino on vähintään tuhat kiloa.
Niin raskas taakka.
Olette kuulleet, että meillä täällä Kainuussa ja myös muualla Suomessa on eletty kovin erilaista talvea.

Minun kotini on vaaran päällä.
Jos ajaisitte tästä ohi, voisitte nähdä talven satumaan.
Nähdä sen puhtauden,
hiljaisuuden,
sen valkeuden.
Nähdä Luontoäidin voiman.
Ihmislapsen pienuuden.
Kokea seikkailun, luonnon käsikirjoittaman.


Minä elän sitä Luontoäidin kirjoittamaa seikkailua.
Siihen sisältyy uskomaton kauneus,
mutta myös se kauneuden kääntöpuoli.


Juuri tänään olen lukenut uudet vaaratiedotteet.
Sähkökatkokset uhkaavat taas satoja kotitalouksia.
Vesiastiat on täytettynä,
pattereita täytyy varata lamppuihin,
huolehtia, että virtaa on puhelimissa sähköjen ollessa päällä.
Täytyy pitää huolta naapureistaan.
Olemme kokeneet jo yhden sähkökatkosvaiheen joulun jälkeen.
Luonto muuttaa jälleen kerran muotoaan,
ja voimme vain odottaa, että milloin se koskettaa itseään.

Meidän upeisiin metsiimme ei ole mitään asiaa.
Siellä väijyy hiljainen kuolema,
nämä upeat puut ovat juuri nyt hengenvaarallisia.


Tämän kirjoituksen omistan kaikille teille,
jotka teette 
ja tulette tekemään urhoollista pelastustyötä meidän asukkaittemme eteen.
Te mahdollistatte meille sähköt,
ja sitä myöten turvan.


Tervetuloa toivotan teille lukijani.
Elämäni vuosi 2018 on lähtenyt käyntiin,
minulla on paljon teille kerrottavaa jo nyt.

Blogini nimi on muuttunut.
"Polkuni mun",
se sopii kaikkeen, mitä jatkossa teille kirjoitan.

Kauneinta alkanutta Uutta Vuotta.


Ystävällisesti

Sanna